Kuviotasolta puutasolle – valmistuvat metsänhoitajat opiskelevat tulevaisuuden metsätaloutta

23.05.2023

Helsingin yliopistossa tutkitaan ja opiskellaan, kuinka tarkentuvaa metsätietoa tulkitaan paremmin ja hyödynnetään käytännöllisemmin. Metsäteknologian ja puunhankinnan logistiikan osaamisella on suuri merkitys maamme metsätaloudelle, metsäteollisuudelle ja koko yhteiskunnalle. Suomen Metsäsäätiö on osallistunut kyseisen professuurin rahoittamiseen neljän vuoden ajan.

 

”Nykyään pystytään ennakoimaan paljon, ennen kuin pyörät uppoavat maahan. Lisääntyneen tiedon myötä tunnistetaan puunkorjuuseen vaikuttavia seikkoja ja esimerkiksi ajoratoja voidaan suunnitella sen mukaan”, arvioi Jori Uusitalo Helsingin yliopiston metsäteknologian ja puunhankinnan logistiikan professori.

Tutkimuksen myötä tiedetään jatkuvasti maastosta lisää, ja ns. täsmäpuukorjuun menetelmällä päästään metsänhoitotoimenpiteissä kuviotasolta puutasolle. Täsmäpuukorjuu on professuurin aikana yleistynyt käsite, jolla tarkoitetaan puunkorjuun suunnittelua puukohtaisesti ennakolta maastotiedon avulla.

Valmistuville opiskelijoille töitä ympäri Suomen niemen

Metsäteknologian ja puunkorjuun logistiikan maisteriohjelmasta valmistuneille metsänhoitajille on kysyntää työmarkkinoilla kaikkialla Suomessa. Ohjelmasta valmistuu jatkuvasti uusia ammattilaisia ja tällä hetkellä professuurin alla pro gradu -työn ohjauksessa on vajaat 15 opiskelijaa.

Professuurin opetus ja tutkimus vastaavat ajankohtaiseen metsäkeskusteluun

”Suomalainen metsäelinkeino on muuttunut suuresti viimeisen 10 vuoden aikana, mikä on kääntänyt katseet tulevaisuuteen. Professuurin aikana on korostunut ennustettavuus. Yhä lisääntyvä ja tarkentuva tieto lisää mahdollisuuksia huomioida sekä ennustaa metsien monimuotoisuus-, ilmasto- ja talousarvoja”, Uusitalo kommentoi professuurin opetusta. Metsäteknologian ja puunhankinnan professuurin teemat sopivat hyvin yhteen Suomen Metsäsäätiön tavoitteiden kanssa.

Jatkossa päivitystyötä oppimateriaaleihin ja puunkorjuun menetelmiin

Professuurin työ jatkuu Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan jatkorahoituksella. Ajankohtaisia hankkeita ovat mm. juuri valmistuva oppimateriaali korkeakouluopiskelijoille sekä muut hankkeet liittyen opetuksen ja luonnonmukaisen puunkorjuun kehitykseen.

Suomen Metsäsäätiö rahoittaa professuuria neljättä vuotta. Muita keskeisiä rahoittajia ovat muun muassa Marjatta ja Eino Kollin säätiö sekä Koneyrittäjät. Yhteisellä panostuksella on saatu toivottu lopputulos.

”Kiitos kaikille rahoittajille. Hienoa, että lahjoitusprofessuurin takana on laaja joukko, joka uskoo aiheeseen”, Uusitalo kiittää.

 

Suomen Metsäsäätiö rahoittaa hankkeita, joilla edistetään metsäelinkeinon elinvoimaa. Suomen Metsäsäätiö kohdistaa vuosittain merkittävän osan puukauppojen yhteydessä maksetuista menekinedistämismaksuista metsäelinkeinoa tukevan tutkimuksen rahoittamiseen.

Lisää professuurin ajankohtaisesta hankkeesta: luomuhakkuu.fi.

Takaisin