Metsäsäätiön seminaarissa nostettiin esiin säätiön rahoittamia hankkeita

17.04.2024

Suomen Metsäsäätiö järjesti huhtikuun alussa seminaarin, jossa esiteltiin apurahahankkeita säätiön kolmesta rahoitusteemasta. Lisäksi Metsäsäätiö avasi metsäluonnon vastuullisuushankkeiden kokonaisuutta, joka tulee täydentämään säätiön toimia suomalaisen metsäelinkeinon edistämiseksi. Seminaari on katseltavissa tallenteena.

Metsäsäätiön kevätseminaarin avaussanat ja ohjelman juonsi säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Juha Marttila. Ensimmäisenä ohjelmassa oli Metsä TET -hanke esimerkkinä lasten ja nuorten apurahahankkeista. Lasten ja nuorten säätiön ohjelmapäällikkö Heidi Harju esitteli tet.fi-palvelua yleisesti sekä säätiön rahoituksella rakennettavaa metsäalan TET-osuutta. Lisäksi yleisölle esiteltiin tettiläisten esimerkkityöviikkoa ja kuulijoita kannustettiin mukaan tarjoamaan nuorille työelämäkokemuksia.

Päättäjäviestinnän hankkeista kuultiin Uusi puu -hanketta, joka viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuotta. Hankkeen projektijohtaja Virpi Korhonen kertasi viestintähankkeen tapahtumia ja toisaalta tulevaisuuden visioita. Hanke työstää esimerkiksi Metsäsäätiön rahoituksella tiiviisti vuonna 2025 avautuvan Finlandia-talon metsäinnovaationäyttelyä.

Kolmannen puheenvuoron piti Helsingin yliopiston metsäteknologian ja puunhankinnan logistiikan professori Jori Uusitalo. Lahjoitusprofessuurin kokonaisuutta tarkasteltiin niin tieteellisen tutkimustyön kuin yliopisto-opetuksen kautta. Viime vuoteen päättynyt nelivuotinen lahjoitusprofessuuri polkaistiin aikanaan käyntiin yhteistyössä usean rahoittajan kanssa ja apurahakauden päätyttyä professuuri jatkuu yliopiston omalla rahoituksella.

Seminaari päätettiin Metsäsäätiön toimitusjohtajan Martta Fredriksonin puheenvuoroon Metsäsäätiön metsäluonnon vastuullisuushankkeista. Metsäsäätiö haluaa tukea metsäluonnon monimuotoisuuden vahvistamista ja metsien positiivisia ilmastovaikutuksia, ja edistää siten metsäelinkeinon toimintaedellytyksiä. Metsäsäätiö haastaa myös muita rahoittajia yhteiseen työhön metsäluonnon hyväksi. Apurahat vastuullisuushankkeisiin tulevat haettavaksi Metsäsäätiön kevään apurahahaussa, josta luvassa tarkempaa tietoa ensi viikolla. 

Suomen Metsäsäätiö haluaa kiittää lämpimästi säätiön ystäviä paikan päällä Helsingin Kulttuurikasarmilla sekä etäyhteyksin osallistuneita.

 

Seminaarin esitykset:

Takaisin