Tiedekeskus Heurekaan tuleva SuperPUU-näyttely murtaa materiaaliin liittyviä ennakkoluuloja ja myyttejä

04.12.2019

Parhaillaan rakenteilla oleva SuperPUU-näyttely Tiedekeskus Heurekassa Vantaan Tikkurilassa kertoo puun uskomattoman hienoista ominaisuuksista ja monipuolisista mahdollisuuksista. ”Tutuksi ja perinteiseksi koettu mekaanisesti jalostettu puu nostetaan ansaitsemalleen jalustalle ja esitellään todellisena supermateriaalina, jota se on.” sanoo näyttelypäällikkö Jussi Kahlos Heurekasta.

Näyttelystä tulee moniaistinen kokemus, joka pohjaa tieteeseen, huippumoderniin puun työstöön ja suunnitteluun sekä arkkitehtuuriin. Näyttelyssä tuodaan myös tieteen keinoin esille metsien ja puutuotteiden merkitys hiilen sidonnassa ja varastoinnissa.

Näyttely avautuu Heurekassa pitkäperjantaina 10.4.2020 ja on auki lähes vuoden. Kyseessä on Heurekan vaihtuva päänäyttely, jonka koko on 600 neliömetriä. SuperPUU-näyttelyn on tarkoitus matkata Heurekasta myös tiedekeskuksiin eri puolilla maailmaa. Heurekan ulkomaille viemillä näyttelyillä on ollut noin 20 miljoonaa kävijää. Heurekan kotimaan näyttelyyn odotetaan noin 250 000 kävijää.

Heurekan PUU-näyttelystä on saatu ennakkomaistiaisia Berliinissä kesän aikana. Pohjoismaiden lähetystökompleksissa esillä ollut Wild Wild Wood sai kävijöiltä erittäin positiivista palautetta ja ylitti kävijäennätyksiä. Näyttely liittyi Suomen EU puheenjohtajuuteen.

Suomen Metsäsäätiö rahoittaa näyttelyä 180 000 eurolla. Metsäsäätiön kumppanina hankkeessa on Puutuoteteollisuus ry. Näyttelyn toinen päärahoittaja on Ympäristöministeriön Puurakentamisen toimenpideohjelma. Muita yhteistyökumppaneita ovat Stora Enso, Metsä Group, UPM Plywood, Versowood, Isku ja Novart.

PUU-näyttely
Takaisin