Pohjanmaalla kerättiin yli 100 000 euroa puurakentamisen professuurille

30.05.2016,

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla toteutettu kohdennettu keräys onnistui hienosti. Vaasan yliopistoon perustettavalle puurakentamisen liiketoiminnan professuurille kerättiin runsaan 100 000 euron potti. Metsäsäätiön keräykseen osallistuivat kaikki alueen puunostajat ja iso joukko metsänomistajia. Kiitos siitä kaikille mukana olleille!

Professoriksi nimitettiin maatalous- ja metsätieteiden tohtori Katja Lähtinen. Hän aloittaa tehtävässään Seinäjoella 1.9.2016. Tutkimuspainotteisen professuurin alana on markkinalähtöinen liiketoiminnan kehittäminen, erityisesti suuren mittakaavan puurakentamisessa. Suuren mittakaavan puurakentamisella tarkoitetaan esimerkiksi puukerrostaloja, julkisia rakennuksia, maaseudun suuria rakennuskohteita, teollisuushalleja ja valmistaloja.

Hallinnollisesti professuuri sijoittuu Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan markkinoinnin yksikköön. Professuuri on osa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen hallinnoimaa Epanet-tutkimusverkostoa.

Pohjanmaan keräys oli järjestyksessään yhdeksäs Metsäsäätiön toteuttama kohdennettu keräys. Kohdennetussa keräyksessä vuoden ajan Metsäsäätiölle kerätyt varat ohjataan jollekin alueelliselle hankkeelle. Keräyksiä on toteutettu eri puolilla Suomea, muun muassa Savonlinnan, Turun, Rovaniemen ja Joensuun seudulla.

– On upeaa nähdä kuinka koko alueen metsä- ja puutaloustoimijat tekevät työtä yhteisen hyvän eteen. Lähialueella konkretisoituva projekti on helpompi ottaa omakseen kuin koko valtakunnan tason toiminta, sanoo Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi.

Takaisin