Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi avasi silmät metsäbiotaloudelle

24.06.2015

Suomen Metsäyhdistys järjesti yhteistyössä Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeen kanssa ensimmäisen Nuorten vaikuttajien metsäfoorumin keväisellä Rovaniemellä 3.-5.6.2015 Metsäsäätiön tuella. Mukaan oli kutsuttu bloggaajia, järjestöaktiiveja, puoluepolitiikassa vaikuttavia nuoria sekä metsäalan nuoria toivoja. Foorumissa kuultiin, nähtiin ja tehtiin yhdessä asioita liittyen metsiin, biotalouteen ja vähän koko maailman tulevaisuuteen.

Tapahtuman tarkoituksena oli tarjota uusia ajatuspolkuja avaavia näkökulmia biotalousjargoniin ja elämyksiä porukassa, jossa aiheesta innostuneet pääsevät verkostoitumaan niin hengenheimolaisten kuin toisinajattelijoidenkin kanssa. Tavoitteena oli sekä kertoa biotaloudesta ja metsien kestävästä käytöstä tulevaisuuden päättäjille että toisaalta viestiä nuorille sellaisten henkilöiden kautta, joiden mielipiteitä ja ajatuksia nuoret kuuntelevat.

Tapahtuman päätöskeskustelussa metsäalaa ulkopuolelta katsovat osallistujat kommentoivat tapahtuman antia:

– Tuli hyvä fiilis huomata kuinka Pohjois-Suomessa eri elinkeinot mahtuvat elämään rinnakkain ja eri käyttömuodot pyritään huomioimaan, kertoi Daniel Sazonov Kokoomusnuorista.

– Oli hienoa nähdä kuinka Rovaniemeläisessä ”autotallissa” voi kasvaa born global ajatuksella perustettu brändi. Täällä sykkii optimismi ja tekemisen suunta tuntuisi olevan oikea, kertoi puolestaan Keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen.

Lue lisää:
Vilma Issakaisen blogi-kirjoitus

Takaisin