• metsää puilta SMS ja MMS työryhmän kanssa

Metsää Puilta -kiertueteatterin ensi-iltaa vietettiin Savoy-teatterissa 17.3

19.03.2026,

Metsää Puilta -kiertueteatterin odotettu ensi-ilta järjestettiin tiistaina Savoy-teatterissa. Esitys tuo näyttämölle erilaisia tapoja nähdä ja ymmärtää suomalainen metsä. Lavalla nähtiin muun muassa metsäkoneenkuljettajan, metsänomistajan, joogaajan ja ympäristöministerin kaltaisia hahmoja, joilla kaikilla on omanlaisensa suhde metsään.

Näyttelijät Antti Tuomas Heikkinen ja Riku Nieminen sekä kanteletaiteilija Emma Kuntsi loivat monipuolisen kokonaisuuden, joka sai yleisön sekä nauramaan että pysähtymään pohtimaan metsän merkitystä suomalaisille. Metsän viisaana äänenä kuultiin Seela Sellaa.

Teoksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Tiina Iisala. Esityksen puvustuksesta, rekvisiitasta ja tarpeistosta vastaa Riia Parviainen ja valo-, ääni- ja videotuotannoista Ville Hyvönen.

Metsää Puilta -kiertueteatteri jatkaa nyt esityksiä eri puolilla Suomea, ja esityksen voi tilata esimerkiksi metsäalan toimijoiden omiin tilaisuuksiin.

Esityksen hinnaksi tulee katsojamäärän mukaan noin 25–35 euroa per lippu, mutta tilaisuus räätälöidään aina mahdollisuuksien mukaan ja hinta voi vaihdella. Kannattaa siis kysyä matalalla kynnyksellä tai lähteä yhdessä järjestämään esitystä!

Tiedustelut esityksen tilaamisesta:
metsaapuilta.esitykset@gmail.com
Lisätietoja: tuottaja Hanna Kuntsi, hanna.kuntsi@gmail.com

Metsää Puilta -kiertueteatteria ovat olleet rahoittamassa Suomen Metsäsäätiö sekä Metsämiesten Säätiö.

Lue lisää ensi-illan tunnelmista täältä täältä.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Metsämiesten säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, tuottaja Hanna Kuntsi, kanteletaitelija Emma Kuntsi, näyttelijä Riku Nieminen, käsikirjoittaja ja ohjaaja Tiina iisala, Suomen Metsäsäätiön keräys- ja markkinointipäällikkö Mia Luukkonen sekä näyttelijä Antti Tuomas Heikkinen.

Takaisin