Metsä Groupin Juha Jumppanen Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi

19.04.2023

Metsä Groupin puunhankinnasta ja metsäpalveluista vastaavan Metsä Forestin toimialajohtaja Juha Jumppanen on valittu Suomen Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Vuodesta 2016 puheenjohtajana toiminut Sauli Brander jatkaa hallituksessa jäsenenä. Metsäsäätiö hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola. Hallituksen nykyiseen kokoonpanoon voi tutustua kokonaisuudessaan täältä.

Juha Jumppanen on toiminut Metsäsäätiön hallituksessa vuodesta 2020. ”Metsäsäätiöllä on nyt ja tulevaisuudessa tärkeä rooli metsäalan elinvoimaisuuden edistämisessä. Metsäsäätiö on alan yhteinen ponnistus, jonka avulla rakennetaan vaikuttavasti perustuksia tulevaisuuden menestykselle. Tutkimus, nuorisotyö ja metsäalan toiminnasta viestiminen ovat säätiön painopistealueita tulevina vuosina”, toteaa Jumppanen.

Suomen Metsäsäätiö jakaa vuosittain apurahoja noin 1,5 miljoonalla eurolla. Metsäsäätiö on koko metsäalan yhteinen apurahasäätiö, jossa niin puun ostajat, puun myyjät ja metsäalan työntekijät katsovat samaan suuntaan. Metsäsäätiö rahoittaa vaikuttavia hankkeita erityisesti tutkimuksen, nuorisotyön ja vaikuttajaviestinnän teemoista, joiden kautta edistetään suomalaisen metsäelinkeinon elinvoimaa.

 

jumppanen

Juha Jumppanen

Takaisin