Suomen Metsäsäätiön kevään isojen apurahojen haku on avattu – painopisteenä tiede ja tutkimus

19.04.2023

Suomen Metsäsäätiön kevään 2023 isojen apurahojen haku on nyt auki. Metsäsäätiö odottaa innovatiivisia ja monipuolisia metsäelinkeinoon liittyviä apurahahakemuksia. Tutkimus, metsäelinkeinoon liittyvä nuorisotyö ja vaikuttajaviestintä ovat Metsäsäätiön apurahatoiminnan painopistealueita, ja keväällä odotamme erityisesti hakemuksia tutkimuksen saralta.

Metsäsäätiö toivoo erityisesti edistävänsä hankkeita, jotka tarkastelevat metsäelinkeinon arvoketjun taloudellista arvonluontia, metsätalouden, puunkorjuun ja talousetsien luonnonhoidon biodiversiteettivaikutuksia, uusia tutkimukseen ja luontotietoon liittyviä toimintamalleja tai esimerkiksi analyysia puutuotteiden ympäristökädenjäljestä. Myös tutkimukset, joissa arvioidaan tulevaisuuden toimintaympäristön vaikutuksia metsäelinkeinolle tai metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen, tukevat erinomaisesti Metsäsäätiön tarkoitusta ja tavoitteita.

Metsäsäätiö kannustaa eri tahoja hakemaan apurahaa edellä mainittuihin tai muihin tutkimusteemoihin. Apurahojen haku on auki myös muille Metsäsäätiön tavoitteisiin sopiville hankkeille.

Haku avattiin 17.4.2023 ja hakemuksia odotetaan saapuvaksi 13.8.2023 mennessä. Metsäsäätiön hallitus tekee hakemuksia koskevat päätökset apurahakokouksessa 29.8.2023. Hakemukset tulee toimittaa Metsäsäätiöön sähköisen apurahajärjestelmän kautta.

Onnea apurahahakuun!

Takaisin