Erno Järvinen Suomen Metsäsäätiön toimitusjohtajaksi

01.07.2019,

Suomen Metsäsäätiön hallitus on valinnut säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi MMM Erno Järvisen.

”Erno Järvisen aikaisempi kokemus, tutkimustausta ja laajat verkostot sekä kokemus säätiöiden hallinnosta antavat erinomaiset mahdollisuudet kehittää toimintaa menestyksekkäästi metsäsektorin voimakkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä,” Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Sauli Brander toteaa. ”Olen erittäin iloinen saadessani nimittää Järvisen Suomen Metsäsäätiön toimitusjohtajaksi.”

”Haluan samalla kiittää Metsäsäätiön nykyistä toimitusjohtajaa Liisa Mäkijärveä erinomaisesta työstä säätiön kahden ensimmäisen vuosikymmenen ajalta.”

Erno Järvinen siirtyy Metsäsäätiön toimitusjohtajaksi MTK:n metsälinjan tutkimuspäällikön paikalta, jossa hänen tehtävänään on metsäsektorin toimintaedellytysten edistäminen. Hän on edistänyt puun käyttöä ja puurakentamista myös muun muassa Puuinfo Oy:n hallituksen jäsenenä.

”Suomen Metsäsäätiön toimitusjohtajana voin hyödyntää kokemustani ja näkemystäni koko metsäelinkeinon elinvoimaisuuden hyväksi”, Järvinen sanoo. ”On erittäin tärkeää, että metsätaloudella ja metsäteollisuudella on näkyvä ja yhteinen viestinnän ja tutkimuksen rahoittaja.”

Järvinen aloittaa Suomen Metsäsäätiössä lokakuussa. Hän työskentelee aluksi yhdessä nykyisen toimitusjohtajan Liisa Mäkijärven kanssa. Mäkijärvi jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuussa.

 

Erno Järvinen

Lisätietoa:

Sauli Brander, Suomen Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtaja, p. 040 567 4155
Erno Järvinen, p. 040 351 7978

Takaisin