Uutisia
Koululaisten kuljetusapurahat vuodelle 2015 on valitettavasti käytetty
02.07.2015
Metsäsäätiön koululaisten kuljetusapurahat vuodelle 2015 on käytetty. Kuljetusapurahoja myönnettiin yhteensä 70 000 euroa. Metsäelinkeinoon pääsi tutustumaan yhteensä 7717 oppilasta ja 394 opettajaa. Kiitos kaikille toimijoille aktiivisuudesta! Toistaiseksi syksylle 2015 ei apurahoja myönnetä. As...
Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi avasi silmät metsäbiotaloudelle
24.06.2015
Suomen Metsäyhdistys järjesti yhteistyössä Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeen kanssa ensimmäisen Nuorten vaikuttajien metsäfoorumin keväisellä Rovaniemellä 3.-5.6.2015 Metsäsäätiön tuella. Mukaan oli kutsuttu bloggaajia, järjestöaktiiveja, puoluepolitiikassa vaikuttavia nuoria sekä metsäalan n...
Erik Bruunin näyttely Lahden Sibeliustalossa kesän ajan
24.06.2015
Erik Bruunin näyttelyssä Jaffasta Jaffaan, metsästä metsään on taitelija-graafikon tuotantoa yli 60 vuoden ajalta. Suomenlinnassa asuvan 89 vuotta täyttäneen Erik Bruunin työpöydän äärellä syntyy yhä julisteita, postimerkkejä ja ideaehdotuksia esimerkkinä Pori Jazzin uusin juliste. Metsäala tunte...
Metsäsäätiön uudet verkkosivut auki!
16.06.2015
Metsäsäätiö on uudistanut verkkosivunsa. Uudet nettisivut tarjoavat paremmin tietoa Metsäsäätiön toiminnasta varojen kerääjille ja lahjoittajille, sekä selkeät ohjeet apurahan hakijoille. Lisäksi rahoitetut projektit ovat paremmin esillä. Mitä mieltä olet uusista nettisivuista? Kerro mielipiteesi...
Kohdennettu keräys: Puurakentamisen liiketoimintaprofessuuri Pohjanmaalle
07.05.2015
Metsäsäätiö kerää varoja puurakentamisen liiketoimintaprofessuuri -hankkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella 1.4.2015–31.3.2016 aikana kerätyistä Metsäsäätiömaksuista ohjataan osa suoraan hankkeelle.