Ajankohtaista
Metsäbiotalouden merkitys ja sisältö vaihtelevat maakunnittain
07.12.2016, TIEDOTE
Metsäbiotalouden arvoketjut -raportti kokoaa ensimmäistä kertaa aluetilinpidosta saatavat maakunnittaiset metsäbiotalouden tunnusluvut yhtenäiseksi tietopaketiksi. Raportti osoittaa selkeästi metsäbiotalouden merkittävyyden kussakin maakunnassa tuotoksen, arvonlisän, investointien ja työllisyyden...
612 000 euroa metsäelinkeinon elinvoimaisuudelle Metsäsäätiön vuoden viimeisessä kokouksessa
07.12.2016
Metsäsäätiön hallitus myönsi vuoden viimeisessä kokouksessa 28.11. apurahoja yhteensä 612 000 euroa. Suurimman rahoituksen sai Suomen Metsäyhdistys, jonka viestintäprojekteille myönnettiin yhteensä 435 000 euroa. Suomen Metsäyhdistys toteuttaa koulu- ja nuorisoviestintää (Metsävisa, pääkaupunkise...
Kuhmon massiivipuinen koulukeskus Metsäsäätiön alueellisen keräyksen kohteeksi
01.12.2016
Suomen Metsäsäätiön hallitus päätti kokouksessaan 28.11.2016 Kuhmon koulukeskukselle järjestettävästä alueellisesta kohdennetusta keräyksestä. Keräys toteutetaan Kainuun alueella ja aloitetaan ensi keväänä huhtikuussa.
Metsäbiotalouden arvoketjut -seminaarista myös webinaari 7.12.
23.11.2016
Metsäbiotalouden arvoketjut Suomessa ja maakunnittain -seminaaria 7.12. pääsee seuraamaan myös verkossa! Seminaarista järjestetään Skype webinaari. Alla webinaariin liittymisohjeet. Kysymykset ja jälki-ilmoittautumiset sähköpostilla info(a)metsasaatio.fi. Ohjeet Webinaariin osallistumiseen Webin...
Metsäsäätiö palkitsi Pohjanmaan kohdennetun keräyksen toteuttajat
10.11.2016
Metsäsäätiö jakoi vuosittaiset huomionosoituksensa Metsäpäivien avajaisissa torstaina Messukeskuksessa. Huomionosoituksen saivat Pohjanmaan kohdennetun keräyksen toteuttajat. Kohdennettuun keräykseen osallistuivat kaikki puukaupan toimijat Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.
Käytännönläheisiä video-ohjeita riistametsänhoitoon
07.11.2016
Suomen riistakeskuksen uusilla videoilla kuvataan riistametsänhoidon menetelmiä. Videoissa esitellään taimikonhoitoa ja harvennusta, alikasvoksen merkitystä ja riistallisia erityiskohteita. Videot voi katsoa osoitteessa riistametsa.fi. Metsäsäätiö on videoprojektin päärahoittaja.
Vaasan yliopistolle 120 000 euron lahjoitus – puurakentamisen tutkimus lähemmäs yhteiskuntaa ja yrityksiä
28.10.2016
Metsäsäätiön kohdennettu keräys tuotti Pohjanmaalla 120 000 euroa puurakentamisen liiketoiminnan professuurille Vaasan yliopistoon. Lahjoitukseen osallistuivat Pohjanmaan metsänomistajat ja puunostajat. Shekki luovutettiin Puurakentamisen kasvun lähteet -seminaarissa Seinäjoella perjantaina. Semi...
Seminaari 7.12.2016: Metsäbiotalouden arvoketjut Suomessa ja maakunnittain
18.10.2016,
Metsäbiotalouden arvoketjut Suomessa ja maakunnittain -tutkimushankkeella halutaan tuoda esiin metsäbiotalouden merkitys erityisesti maakuntatasolla. Metsäsäätiön rahoittaman hankkeen tulokset esitellään seminaarissa keskiviikkona 7.12.2016 kello 13–15 Helsingissä Kampissa, Radisson Blu Royal Hot...
Tutkimus: Millaiset luontoympäristöt elvyttävät
18.10.2016,
Pääkaupunkiseudulla on tutkittu loppukesän ja syksyn aikana millaiset luontoympäristöt elvyttävät. Tutkimus on MMM Jenni Simkinin väitöskirjatyö, ja liittyy Luonnonvarakeskuksen hankkeeseen ”Vihreän ympäristön hyvinvointivaikutukset ja virkistyskäyttömahdollisuudet”. Väitöskirjan ohjaa professori...
Metsäsäätiöltä 300 000 € metsäalan yhteiselle Bioaika-Suomi100-hankkeelle
27.09.2016,
Suomea kiertävä Bioaika-rekka on metsäalan yhteinen Suomi100-hanke. Bioaika-rekan näyttely kertoo biotalouden mahdollisuuksista ja innovaatioista. Rekka kiertää vuonna 2017 puolen vuoden ajan lukiopaikkakuntia koko Suomessa.