Ajankohtaista
Suuri kiitos kaikille 627:lle Metsäsäätiön kentän toimihenkilökyselyyn vastanneelle!
27.09.2016,
Metsäsäätiön syksyllä tekemään kyselyyn vastasi 627 puukaupan parissa työskentelevää metsäalan toimihenkilöä. Heistä 90 % piti Metsäsäätiön rahoittamaa toimintaa tärkeänä. Tärkeimpinä rahoituskohteina pidettiin puun käytön ja puurakentamisen edistämistä, kouluyhteistyötä sekä vaikuttajaviestintää.
Aika ja ilmaisut muuttuvat - keskustelun tarve säilyy
20.06.2016,
Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi osallistui Päättäjien Metsäakatemiaan vuonna 1999. Nyt hän kirjoittaa Metsäakatemian blogissa vuoropuhelun merkityksestä metsäalalla: "Biotalous ja metsän tehokas käyttö tuntuvat minusta itsestään selvältä valinnalta. Metsätoimiala ei kuitenkaan voi j...
Pohjanmaalla kerättiin yli 100 000 euroa puurakentamisen professuurille
30.05.2016,
Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla toteutettu kohdennettu keräys onnistui hienosti. Vaasan yliopistoon perustettavalle puurakentamisen liiketoiminnan professuurille kerättiin runsaan 100 000 euron potti. Metsäsäätiön keräykseen osallistuivat kaikki alueen puunostajat ja iso joukko metsänomistaji...
Metsäsäätiön valtuuskuntaan uusia kasvoja
26.05.2016,
Valtuuskunnan varsinaisiksi jäseniksi vahvistettiin neljä uutta henkilöä: viestintäjohtaja Juha Laine Metsä Group, puutuoteteollisuuden johtaja Jari Suominen Stora Enso, puheenjohtaja Pekka Kopra Sahateollisuus ry ja puheenjohtaja Jari Nilosaari Puuliitto ry. Valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa...
Pohjoismainen puurakentamisen konferenssi Otaniemessä kesäkuussa
17.05.2016,
Forum Wood Building Nordic, kansainvälinen puurakentamisen konferenssi järjestetään Aalto-yliopistossa Espoon Otaniemessä kesäkuun 15.-17. päivä. Pohjoismainen konferenssi on järjestetty aiemmin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Konferenssiin odotetaan 500 osallistujaa. Kokous tuo yhteen sekä akat...
Metsäsäätiö rahoittaa nuorisotyötä
14.04.2016,
Metsäelinkeino mukaan Partiolaisten Metsäohjelmaan Partion Metsäohjelman tavoitteena on tarjota kaikille Suomessa asuville lapsille ja nuorille mahdollisuus metsäkokemukseen ja tätä kautta hyvä pohja oman luonto- ja metsäsuhteen rakentamiselle ja metsäalan ymmärrykselle. Tulevaisuuden metsien käy...
Toiminnanjohtajan joulukirje
21.12.2015
Metsäsäätiön kahdeskymmenes toimintavuosi lähestyy loppuaan. Vuoden aikana varoja kertyi puukauppojen yhteydessä kerättyinä lahjoituksina ”metsäsäätiömaksuina” noin 1,9 miljoonaa euroa. Yksityismetsien puukauppojen osallistumisprosentti pysyi alle 40 prosentissa, Metsähallitus maksoi maksun kaike...
Metsäsäätiö jakoi vuoden viimeisissä kokouksissa yli 800000 euroa apurahoja
18.12.2015
Metsäsäätiön hallitus jakoi vuoden viimeisissä kokouksissa yhteensä 821 500 euroa apurahoja. Alla listattuna myöntöpäätökset: Suomen Metsäyhdistyksen projektit vuonna 2016 yhteensä 435 000 €: Metsäsektorin ympäristöluotaus 105 000 € Verkkouutispalvelu forest.fi ja tiedotusväli...
Koululaisten kuljetusapurahat vuodelle 2016
15.12.2015
Metsäsäätiö jakaa jälleen tulevana vuonna koululaisten kuljetusapurahoja. Kuljetusapurahaa voi anoa retkelle, joka tutustuttaa koululaisia metsäelinkeinoon, metsäteollisuuteen tai -talouteen. Apuraha kattaa pääsääntöisesti retken bussikuljetukset. Vuoden 2016 kuljetusapurahojen haku alkaa 1.1.201...
20 vuotta – 30 miljoonaa näköalattomuuden torjuntaan
23.10.2015
Suomen Metsäsäätiö juhlii tänä vuonna 20 toimintavuottaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana Metsäsäätiö on jakanut apurahoja yli 30 miljoonaa euroa metsäelinkeinon hyväksi. Metsäalan omalle rahalle on ollut tarvetta ja sillä on saatu paljon aikaan. Jatkossa julkiset varat kouluille, tutkimukseen ja e...