Isot apurahat
Suomen Metsäsäätiön isojen apurahojen haku aukeaa myöhemmin keväällä 2026.
Isoista, yli 5 000 euron, apurahoista päättää säätiön hallitus. Isoja apurahoja myönnetään kahdesti vuodessa. Kevään haun painopisteenä on tieteen ja tutkimuksen sekä metsäluonnon hankkeet. Syyskauden haussa toivotaan erityisesti hakemuksia tieteen ja tutkimuksen saralta, lasten ja nuorten metsäkasvatukseen liittyen sekä vaikuttajaviestinnän hankkeista. Molemmilla hakukierroksilla otetaan vastaan myös muita hakemuksia.
YLEINEN ISOJEN APURAHOJEN HAKUOHJE
- Varmistathan ensin, toteuttaako suunniteltu apurahahanke Suomen Metsäsäätiön tavoitteita. Pääset tutustumaan säätiön tavoitteisiin ja taustaan TÄSTÄ.
- Mieti, osuuko hankkeen teema säätiön apurahahaun teemaan.
- Valmistele apurahahakemus. Voit toimittaa hakemuksen suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemus tehdään Suomen Metsäsäätiön apurahajärjestelmässä. Valmistaudu vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- hankkeen hakijan perustiedot
- hankkeen yleiskuvaus
- hankkeen tavoitteet suhteessa Metsäsäätiön tavoitteisiin
- hankkeen aikataulu
- haettavan apurahan suuruus ja budjetti
- hankkeen viestintäsuunnitelma
- itsearviointi hankkeen vaikuttavuudesta
- Tutustu LÄHIPIIRIOHJEESEEN ja huomioi sitoumuksesi.
- Tutustu RAHOITUSEHTOIHIN ja huomioi sitoumuksesi.
- Muista lähettää hakemus apurahajärjestelmässä määräaikaan mennessä.
- Metsäsäätiön hallitus tekee hakemuksia koskevat päätökset parin viikon kuluessa hakuajan päättymisestä, minkä jälkeen apurahahakijoille tiedotetaan tuloksista mahdollisimman pian, viimeistään viikon kuluessa.
SIIRRY APURAHAJÄRJESTELMÄÄN
Menestystä apurahahakuun!
APURAHATEEMAN TARKENNUKSET
Apurahateemat tarkentuvat myöhemmin keväällä 2026.