UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi

06.06.2017

Suomen Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin metsäjohtaja Sauli Brander UPM:stä. Päätös tehtiin maanantaina Metsäsäätiön hallituksen kokouksessa. Edellinen puheenjohtaja metsäjohtaja Jorma Länsitalo Stora Ensosta jätti Metsäsäätiön hallituksen uusien tehtävien myötä. Hänen tilalleen Stora Ensosta tuli ostojohtaja Esa Ojala ja varahenkilökseen metsäjohtaja Janne Partanen. Varapuheenjohtajana jatkaa metsäjohtaja Juha Hakkarainen MTK:sta.

Tuore puheenjohtaja Brander on ollut Metsäsäätiön hallituksen jäsen vuodesta 2015.

– On ollut ilo saada olla mukana Metsäsäätiön hallituksen toiminnassa. Puheenjohtajana aion jatkaa Metsäsäätiön työtä metsäelinkeinon elinvoimaisuuden lisäämiseksi sekä metsätalouden ja metsäteollisuuden toimintaedellytyksien parantamiseksi. Uskon etenkin paikallisiin, kohdennettuihin keräyshankkeisiin, jossa metsät ja metsästä saatavat tuotteet ovat konkreettisesti esillä ja osana ihmisten arkea, kertoo Brander.

Metsäsäätiön varat kerätään vapaaehtoisella menekinedistämismaksulla, johon puuta myyvä metsänomistaja sekä puuta käyttävä teollisuus yhdessä osallistuvat.

– Konsepti on menestystarina. Haluan osaltani jatkaa ja edistää tätä hyvää yhteistyötä, sanoo Brander.

Takaisin