Koululaisten kuljetusapurahat

Koululaisten kuljetusapurahoja myönnetään opintoretkille, joiden sisältö on suunniteltu yhdessä metsäammattilaisen kanssa. Kyseessä voi olla metsäretki, osallistuminen koululaisten metsäpäivään, tehdasvierailu tai retki muuhun metsäelinkeinosta kertovaan kohteeseen. Olennaista on, että ohjelmaan kuuluu metsäelinkeinon, -talouden tai -teollisuuden esittely. Koululaisten kuljetusapurahoista päättää Metsäsäätiön toiminnanjohtaja säätiön hallituksen valtuuttamana.

Apurahan hakeminen

Vuoden 2017 pienten apurahojen kokonaismääräraha on käytetty loppuun. Uusia hakemuksia käsitellään jälleen vuoden 2018 alusta lähtien.

Lataa koululaisten kuljetusapurahan hakemuspohja alla olevasta linkistä. Täytä lomake huolellisesti, allekirjoita se ja pyydä metsäammattilaisen hyväksyntä ja allekirjoitus. Skannaa ja lähetä allekirjoitettu hakemus osoitteeseen info(ät)metsasaatio.fi vähintään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Metsäsäätiö ei käsittele puutteellisesti täytettyjä tai myöhässä toimitettuja hakemuksia.

Raportti

Apurahan saaja sitoutuu toimittamaan noin sivun mittaisen raportin opintoretkestä Metsäsäätiölle. Vastaathan raportissa kysymyksiin:

  • Miten retken oppimistavoitteet täyttyivät?
  • Miten retkellä opittua hyödynnetään jatkossa?
  • Mitä koululaisille jäi päivästä mieleen?

Minuutintarkkaa päiväohjelmaa ei tarvitse kirjoittaa. Osa raporteista julkaistaan Metsäsäätiön verkkosivuilla. Raporttiin voi hyvin liittää kuvia. Varmistathan, että kaikkiin lähetettyihin kuviin on julkaisulupa.

Rahoittajan näkyvyys retkellä

Apurahan saajan on huolehdittava, että Metsäsäätiö näkyy hankkeen rahoittajana.

Metsäsäätiön logo: Materiaalipankki 
A3-kokoinen kyltti "Menossa mukana - kuljetuksen rahoittaa":