Puun käyttö ja puurakentaminen
Metsäsäätiö rahoittaa hankkeita, jotka edistävät monipuolista puurakentamista ja puupohjaisten tuotteiden käyttöä kotimaassa ja kansainvälisesti.
Metsäsäätiö tukee Luston peruskorjausta
Suomen Metsäsäätiö on myöntänyt apurahan Metsämuseo Luston peruskorjauksen tueksi.
Suomen Metsäsäätiön hallitus myönsi 20.12.2022 Metsämuseo Lustolle 200 000 euron suuruisen apurahan. Metsäsäätiö haluaa olla mukana turvaamassa metsäkulttuurin säilymistä Suomessa. Suomalainen metsäelinkeino näkyy voimakkaasti uusiutuvassa metsämuseossa. Luston peruskorjauksen tukeminen on hyvä esimerkki Metsäsäätiön alueelle kohdistuvasta apurahatoiminnasta.
Apurahalla tuetaan Luston peruskorjaushanketta ja erityisesti lisätä puun käyttöä uudistuvassa museorakennuksessa. Olemassa olevien puurakenteiden korjaamisen lisäksi peruskorjauksessa korvataan muita materiaaleja puulla. Puumateriaalin näkyvämpi rooli Lustossa parantaa museon akustiikkaa ja tilaratkaisuja sekä lisää levollisuutta ja viihtyisyyttä näyttelytiloissa.
Apurahahakemuksen valmistelussa olivat mukana laajasti alueen puukaupan toimijat: metsänhoitoyhdistykset, Metsä Group, Stora Enso, UPM, Versowood, Sahakuutio ja Metsähallitus.
Suomen Metsämuseo Lusto on metsäkulttuurin valtakunnallinen erikoismuseo, joka uudistuu voimakkaasti vuosien 2022-2025 aikana. Uudistus koostuu laajasta ydinnäyttelyprojektista, museorakennuksen peruskorjauksesta sekä museokonseptin uudelleenmuotoilusta. Lusto tavoittelee tulevaisuudessa yhteiskunnallisesti entistä vaikuttavampaa museotoimintaa.
SuperPUU-näyttely Tiedekeskus Heurekassa
SuperPUU-näyttely Tiedekeskus Heurekassa Vantaan Tikkurilassa kertoo puun uskomattoman hienoista ominaisuuksista ja monipuolisista mahdollisuuksista. ”Tutuksi ja perinteiseksi koettu mekaanisesti jalostettu puu nostetaan ansaitsemalleen jalustalle ja esitellään todellisena supermateriaalina, jota se on.” sanoo näyttelypäällikkö Jussi Kahlos Heurekasta.
Näyttelystä tulee moniaistinen kokemus, joka pohjaa tieteeseen, huippumoderniin puun työstöön ja suunnitteluun sekä arkkitehtuuriin. Näyttelyssä tuodaan myös tieteen keinoin esille metsien ja puutuotteiden merkitys hiilen sidonnassa ja varastoinnissa.
Näyttely avautuu Heurekassa mahdollisimman pian ja on auki lähes vuoden. Kyseessä on Heurekan vaihtuva päänäyttely, jonka koko on 600 neliömetriä. SuperPUU-näyttelyn on tarkoitus matkata Heurekasta myös tiedekeskuksiin eri puolilla maailmaa. Heurekan ulkomaille viemillä näyttelyillä on ollut noin 20 miljoonaa kävijää. Heurekan kotimaan näyttelyyn odotetaan noin 250 000 kävijää.
Heurekan PUU-näyttelystä on saatu ennakkomaistiaisia Berliinissä kesän 2019 aikana. Pohjoismaiden lähetystökompleksissa esillä ollut Wild Wild Wood sai kävijöiltä erittäin positiivista palautetta ja ylitti kävijäennätyksiä. Näyttely liittyi Suomen EU puheenjohtajuuteen.
Suomen Metsäsäätiö rahoittaa näyttelyä 180 000 eurolla. Metsäsäätiön kumppanina hankkeessa on Puutuoteteollisuus ry. Näyttelyn toinen päärahoittaja on Ympäristöministeriön Puurakentamisen toimenpideohjelma. Muita yhteistyökumppaneita ovat Stora Enso, Metsä Group, UPM Plywood, Versowood, Isku ja Novart.
Lue lisää: https://www.heureka.fi/nayttely/superpuu/
Kuhmon massiivipuinen koulukeskus Metsäsäätiön alueellisena keräyskohteena
Kuhmon kaupunki
Metsäsäätiön aluekeräyskohde Kuhmon Tuupalan puukoululle onnistui erinomaisesti.
Kuhmon kaupunki sai Metsäsäätiöltä 120 000 euron shekin koulun käyttäjäkokemusten tutkimukseen, terveysvaikutusten selvittämiseen ja puurakenteisesta koulusta viestimiseen. Varat luovutettiin Kuhmon kaupungille 12.6.2018.
”Käytämme varoja esimerkiksi puurakenteiden terveysvaikutusten selvittämiseen. Viestimme puukoulustamme kansallisesti, ja haluamme toimia esimerkkinä suomalaiselle puurakentamiselle”, kertoo Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä.
Tuupalan koulu oli Metsäsäätiön alueellisen keräyksen kohde Kainuussa. Puukaupan yhteydessä kerätyt metsäsäätiömaksut kohdennettiin vuoden ajan Tuupalan koululle. Keräys päättyi 31.3.2018. Kainuun keräyksessä olivat mukana metsänomistajat, isot metsäyhtiöt: Metsä Group, Stora Enso, UPM ja sahoista Kuhmo Oy sekä Pölkky Oy. Puun myyjänä Metsähallitus oli myös merkittävällä summalla mukana.
Tuupalan koulu on kansainvälisesti hieno esimerkki terveellisen, luonnonläheisen ja oppimista edistävän oppimisympäristön luomisesta. ”Puukoulu on tärkeä referenssikohde myös paikallisille puutuoteyrittäjillemme”, lisää Tytti Määttä.
Puurakentamisen liiketoiminnan professuuri Vaasan yliopistossa
Vaasan yliopisto
Vaasan yliopistoon perustettiin viisivuotinen puurakentamisen liiketoiminnan professuuri vuonna 2016. Tutkimuspainotteisen professuurin alana on markkinalähtöinen liiketoiminnan kehittäminen, erityisesti suuren mittakaavan puurakentamisessa. Suuren mittakaavan puurakentamisella tarkoitetaan esimerkiksi puukerrostaloja, julkisia rakennuksia, maaseudun suuria rakennuskohteita, teollisuushalleja ja valmistaloja.
Hallinnollisesti professuuri sijoittuu Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan markkinoinnin yksikköön. Professuuri on osa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen hallinnoimaa Epanet-tutkimusverkostoa.
Metsäsäätiö toteutti Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla kohdennettun keräyksen professuurille. Onnistuneen keräyksen johdosta Metsäsäätiö rahoittaa professuuria 120000 eurolla.
Lue lisää:
Yle: Puurakentamisen professori aloittaa syksyllä
Metsäsäätiön tiedote: Vaasan yliopistolle 120 000 euron lahjoitus
Puurakennetekniikan professuuri Aalto-yliopistossa
Aalto-yliopisto
Aalto-yliopistoon perustettiin lahjoitusvaroin puurakentamisen professuuri. Professoriksi valittiin itävaltalainen tekniikan tohtori Gerhard Fink, joka aloitti tehtävässään tammikuussa 2016 Otaniemen kampuksella Espoossa.
Metsäsäätiö haluaa lahjoituksellaan edistää meneillään olevaa puurakentamisen nousua ja imagon muutosta. Metsäsäätiö näkee puurakentamisen kilpailukyvyn kannalta keskeisenä, että suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen taso nostetaan kansainväliselle huipulle. Puurakentamisen osaajista on jo tällä hetkellä pula. Opetuksen ja tutkimuksen kehittäminen tukee osaltaan myös alan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Metsäsäätiö lahjoittaa professuuriin viiden vuoden ajan 50 000€ (yhteensä 250 000 €) muut lahjoitusprofessuurin rahoittajat ovat MTK:n säätiö ja Kouvolan kaupunki. Professuuri rahoitetaan lahjoitusvaroin ensimmäiset 5 vuotta, jonka jälkeen se siirtyy Aalto-yliopiston rahoitettavaksi. Opetusta tullaan toteuttamaan Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, rakennustekniikan laitoksella Otaniemessä.
Lue lisää:
Puurakentamisen professori lahjoitusvaroin Aalto-yliopistoon Itävallasta (14.9.2015)
Tulevia puukerrostaloprojekteja Suomessa (Puuinfo)
Vaativien puisten rakenteiden suunnittelijoiden pätevöityskoulutus
Puuinfo
Metsäsäätiö rahoittaa Puuinfon järjestämää koulutusta, jonka aikana rakennesuunnittelijoina työskentelevät ammattilaiset hankkivat vaativien puurakenteiden suunnittelijan pätevyyden. Koulutus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014, jonka seurauksena pätevien rakennesuunnittelijoiden määrä on kasvanut.
Puukerrostalojen rakentaminen on yleistynyt viime vuosina, ja trendi tulee jatkumaan samansuuntaisena myös tulevaisuudessa. Tiedossa on lähes 7000 puukerrostaloasunnon rakentaminen, joten myös osaaville rakennesuunnittelijoille on kasvava tarve.
Lue lisää:
Puuinfo, Vaativien puurakenteiden suunnittelu -koulutus
Woodproducts.fi
Puuinfo
Woodproducts.fi on Puuinfon kuusikielinen kansainvälinen tuote-esittelysivusto, jonka tavoitteena on tuoda yrityksille asiakaskontakteja ja tarjouskyselyitä ulkomailta. Sivusto kattaa laajasti kaikki puutuoteteollisuuden tuoteryhmät sahatavarasta jatkojalosteisiin ja sisältää kattavan argumenttipaketin suomalaisesta puusta, puutuotteista ja niiden käytöstä.
Metsäsäätiön rahoittaman palvelun on tarkoitus madaltaa yritysten kynnystä tuotteiden kansainväliseen markkinointiin ja parantaa suomalaisten puutuotteiden kansainvälistä näkyvyyttä sekä helpottaa mahdollisten asiakkaiden yhteydenottoa suoraan yrityksiin.
Lue lisää:
Woodproducts.fi
Pohjanmaan Nikkarikeskus
Pohjanmaan Nikkarikeskus on puuosaamisen kohtaamispaikka, jossa edistetään sekä pohjalaista ammattitaitoa että kotimaisen puun käyttöä. Nikkarikeskus on Pyhän Henrikin kappelin lisäksi toinen kohde, jonne Metsäsäätiö ohjasi vuonna 2004 sekä vuoden 2005 alussa Länsi-Suomen puukaupoista kertyneet menekinedistämismaksut. Helmikuussa 2004 valmistuneessa Nikkarikeskuksessa toimii perinteinen puuseppäyritys, yrityspalveluyrityksiä sekä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun kulttuurialan ja muotoilun yksikön laboratorioita. Yhteisiä tiloja ovat alan vaihtuvien näyttelyiden tila, 162 henkilön auditorio, kokoustilat ja kahvila.
Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli
Turun Hirvensaloon rakennetun ekumeenisen taidekappelin tekee ainutlaatuiseksi se, että rakennushankkeen takana on seitsemän eri kirkkokuntaa. Kappeli on siis askel kohti uutta aikakautta, kirkkojen ykseyttä ja erilaista avoimuutta, sillä kappeli on auki joka päivä ja jokaiselle. Metsäsäätiö osallistui kappelin rahoitukseen vuonna 2004 Länsi-Suomessa kohdennetun keräyksen avulla. Länsisuomalaisten puunmyyjien ja -ostajien myöntämät menekinedistämismaksut ohjautuivat taidekappelin rakennukseen.
Rakennusta kutsutaan taidekappeliksi siksi, että hartausten ja jumalanpalvelusten lisäksi siellä järjestetään mm. taidenäyttelyitä, konsertteja ja runoesitelmiä. Kappeli on jo itsessään taideteos. Sen on suunnitellut puista kalaa tai kumolleen käännettyä venettä muistuttavaksi arkkitehdit Matti Sanaksenaho, Pirjo Papunen ja Enrico Garbin. Taiteilija Hannu Konola lahjoitti tekemänsä kaksi korkeaa lasimaalausta kappelille. Arkkitehti Matti Sanaksenaholle myönnettiin kansainvälinen Barbara Cappochin -arkkitehtuuripalkinto kappelin suunnittelusta.
Lue lisää:
Taidekappelin kotisivut
Joensuun puurakenteinen monitoimihalli
Joensuu Areena
Vuoden 2003 lopulla valmistunut Joensuu Areena on Suomen suurin puurakenteinen halli. Se muistuttaa Lillehammerin olympiahallia, joka on myös rakennettu puusta. Joensuu Areena on todellinen monitoimihalli, siellä voi nauttia konserteista, tutustua messujen tarjontaan sekä jännittää seuraamalla urheilukilpailuja tai vaikka itse virkistyä urheilemalla.
Jopa 10 000 käyttäjää vetävä halli sai kohdennettuja varoja Metsäsäätiön ja Pohjois-Karjalan metsänomistajien ja metsäteollisuuden avulla. Seudun Metsänomistajat osallistuivat Joensuu Areenan rakennustalkoisiin maksamalla metsäsäätiömaksun vuoden 2003 puukauppojen yhteydessä, teollisuus tuplasi summan.
Lue lisää:
Joensuu Areenan esite
Piano-paviljonki
Puu kulttuurissa ry
Suomen Metsäsäätiön oli mukana rahoittamassa vuonna 2008 Puukulttuurissa ry:n rakennuttamaa Piano-paviljonkia. Paviljonki sijaitsee Lahdessa Vesijärven rannalla Sibeliustalon vieressä, ja sen on suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Gert Wingårdh. Piano-paviljonki esittelee ennakkoluulottomasti puutuoteteollisuuden uusien ratkaisujen käyttöä huippuarkkitehdin suunnittelemassa rakennuksessa.
Lue lisää:
Wood in Culture, Piano-paviljonki
Wood Architecture, Piano-paviljonki
Savonlinnasali
Saimaan metsänomistajien liiton alueen puunmyyjät ja -ostajat osallistuivat vuonna 2001 Savonlinnasalin rakennustalkoisiin Suomen Metsäsäätiön kohdennetun keräyksen avulla. Savonlinnasali on rakennettu osittain palaneen Savonlinnan Wanhan Kasinon paikalle siten, että aiempaa ruhtinaallisuutta ei ole entisöinnissä hävitetty. Savonlinnasalissa järjestetään kokouksia ja konserttitilaisuuksia.
Lue lisää:
Projektiuutiset, Savonlinnasali
Savonlinnasali
Lahden Sibeliustalo
Vuonna 2000 Lahden Vesijärven rannalle valmistunut Sibeliustalo oli Suomen Metsäsäätiön ensimmäinen kohdennettu keräys. Etelä-Suomen metsänomistajien liiton alueen metsäsäätiömaksut ohjautuivat vuosien 1999 ja 2000 aikana Sibeliustalon rakennuskustannuksiin.
Lue lisää:
Sibeliustalo