Uusi puu kertoo päättäjille näyttelyn avulla mihin puu pystyy

01.10.2019

Metsäsäätiö tukee tavoitteidensa mukaisesti puun ja puupohjaisten tuotteiden menekkiä ja jakaa tietoa niistä. Uusi puu -hankkeessa on mukana 24 puupohjaisten biotuotteiden kanssa työskentelevää toimijaa.

Metsäsäätiö on ollut alusta asti Uusi puu -hankkeen toiminnan mahdollistaja ja merkittävin rahoittaja.

Puu kasvaa hyvää ja suomalaiset puupohjaiset tuotteet herättävät kiinnostusta kaikkialla, missä Uusi puu näyttely on esillä. Puupohjaisten tuotteiden mahdollisuudet korvata fossiilisia raaka-aineita on juuri nyt varsin ajankohtainen asia. Uusi puu -näyttelyn voima on siinä, että se esittelee konkreettisia vastauksia tähän haasteeseen.

Kulunut syksy on ollut Uusi puu -näyttelylle erityisen vilkas. Näyttely on ollut esillä

  • valtakunnallisilla Kuntamarkkinoilla
  • Euroopan unionin jäsenmaiden metsäjohtajien kokouksessa
  • EU-puheenjohtajuuskauden avanneessa Bioscene-seminaarissa
  • Päättäjien Metsäakatemiassa
  • Puumessuilla Jyväskylässä
  • Koli Forum biotalous konferenssissa
  • Arktisen neuvoston ulkoministerikokouksessa (keväällä 2019)

”Puun mahdollisuuksia konkretisoivalle viestinnän kysyntä jatkuu. On toimialamme velvollisuus vastata tähän kutsuun ja kertoa yhdessä, mihin puu pystyy.” toteaa hankkeen toiminnanjohtaja Eveliina Pokela.

Lue lisää www.uusipuu.fi ja somessa #uusipuu @UusiPuu

UK 201909 Susanna ja Antti

Susanna Rahikkala Asikkalasta ja Antti Anttonen Hollolasta kiinnostuivat puupohjaisista kosmetiikkarasioista ja kahvikapselista. Molemmat kunnat ovat mukana Hinku-hankkeessa.

Franck, Claire ja Aljoscha

Franck Wolter Luxemburgista (vas.), Claire Morlot Raskasta ja Aljoscha Requard Saksasta tutustuivat näyttelyyn ja yllättyivät puuraaka-aineen monikäyttöisyydestä.

Takaisin