Uutisia

20 vuotta – 30 miljoonaa näköalattomuuden torjuntaan

23.10.2015

Suomen Metsäsäätiö juhlii tänä vuonna 20 toimintavuottaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana Metsäsäätiö on jakanut apurahoja yli 30 miljoonaa euroa metsäelinkeinon hyväksi. Metsäalan omalle rahalle on ollut tarvetta ja sillä on saatu paljon aikaan. Jatkossa julkiset varat kouluille, tutkimukseen ja e...

Metsäsäätiö törmäytti apurahansaajia Säätiöpäivänä

01.10.2015

Metsäsäätiö järjesti Säätiöpäivän Kaffet ja kokosi saman pöydän ääreen seitsemän erilaista Metsäsäätiön apurahan saajaa. Säätiöpäivän Kaffeilla törmäsivät myös muotoilija Justus K ja biotalouden tutkija Jani Holopainen...

Apurahoja biotaloudelle, sertifioinnin markkinoinnille ja riistametsänhoidolle

24.09.2015

Metsäsäätiö myönsi kuluvan vuoden kolmannessa kokouksessa rahoitusta projekteille sekä kotimaiseen että kansainväliseen toimintaan. Rahoitusta myönnettiin muun muassa sertifioinnin ja riistametsänhoidon markkinointiin.

Puurakentamisen professori lahjoitusvaroin Aalto-yliopistoon Itävallasta

14.09.2015

Itävaltalainen tekniikan tohtori Gerhard Fink, 33, on valittu Aalto-yliopistoon puurakentamisen professoriksi. Fink aloittaa Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella Espoossa ensi vuoden alussa.

Koululaisten kuljetusapurahat vuodelle 2015 on valitettavasti käytetty

02.07.2015

Metsäsäätiön koululaisten kuljetusapurahat vuodelle 2015 on käytetty. Kuljetusapurahoja myönnettiin yhteensä 70 000 euroa. Metsäelinkeinoon pääsi tutustumaan yhteensä 7717 oppilasta ja 394 opettajaa. Kiitos kaikille toimijoille aktiivisuudesta! Toistaiseksi syksylle 2015 ei apurahoja myönnetä. As...

Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi avasi silmät metsäbiotaloudelle

24.06.2015

Suomen Metsäyhdistys järjesti yhteistyössä Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeen kanssa ensimmäisen Nuorten vaikuttajien metsäfoorumin keväisellä Rovaniemellä 3.-5.6.2015 Metsäsäätiön tuella. Mukaan oli kutsuttu bloggaajia, järjestöaktiiveja, puoluepolitiikassa vaikuttavia nuoria sekä metsäalan n...

Erik Bruunin näyttely Lahden Sibeliustalossa kesän ajan

24.06.2015

Erik Bruunin näyttelyssä Jaffasta Jaffaan, metsästä metsään on taitelija-graafikon tuotantoa yli 60 vuoden ajalta. Suomenlinnassa asuvan 89 vuotta täyttäneen Erik Bruunin työpöydän äärellä syntyy yhä julisteita, postimerkkejä ja ideaehdotuksia esimerkkinä Pori Jazzin uusin juliste. Metsäala tunte...

Metsäsäätiön uudet verkkosivut auki!

16.06.2015

Metsäsäätiö on uudistanut verkkosivunsa. Uudet nettisivut tarjoavat paremmin tietoa Metsäsäätiön toiminnasta varojen kerääjille ja lahjoittajille, sekä selkeät ohjeet apurahan hakijoille. Lisäksi rahoitetut projektit ovat paremmin esillä. Mitä mieltä olet uusista nettisivuista? Kerro mielipiteesi...

Kohdennettu keräys: Puurakentamisen liiketoimintaprofessuuri Pohjanmaalle

07.05.2015

Metsäsäätiö kerää varoja puurakentamisen liiketoimintaprofessuuri -hankkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella 1.4.2015–31.3.2016 aikana kerätyistä Metsäsäätiömaksuista ohjataan osa suoraan hankkeelle. 

Sauli Brander uutena jäsenenä Metsäsäätiön hallitukseen

07.05.2015

UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander on valittu Metsäsäätiön hallitukseen. Muilta osin hallituksen kokoonpano säilyy ennallaan. 

Metsäsäätiölle sanottiin kyllä 37 000 puukaupassa - apurahoja 1,5 miljoonaa euroa

23.01.2015

Vapaaehtoinen metsäsäätiömaksu maksettiin 37 000 puukaupan yhteydessä vuonna 2014. Maksuista kertyi yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Metsäsäätiö myönsi apurahoja 1,5 miljoonaa euroa. 

1 2 3